Blogi

Täältä löydät ikkunoihin ja oviin liittyvät asiantuntijajutut, blogitekstit, videot ja kuvat. Asiantuntijamme julkaisevat täällä ajankohtaisia juttuja mm. ikkunaremontteihin, rakentamiseen ja sisustamiseen liittyen.

Koronaturvallinen asennustoiminta_Lammin Ikkuna Oy Kategoria: Ikkunat, Ovet, Yritys

Koronaturvallinen asennustoiminta

Korona on haastanut rakennusalaa ja saneeraustoimintaa kovalla kädellä. Taloyhtiöiden kokouksia on siirretty tai järjestetty etäkokouksina. Päätökset ikkuna- ja oviremonteista ovat viivästyneet, mikä on hankaloittanut sekä ikkunavalmistajien että taloyhtiöiden tilannetta. Asukkailla on puolestaan huoli siitä, toimivatko asunnoissa käyvät asentajat vastuullisesti. Sama trendi näkyy myös pientalojen remontoinnissa.

Lammin Ikkunan työntekijöillä ei ole ollut tunnistettuja koronatartuntoja viimeisen vuoden aikana. Työmailla on huomioitu vallitseva tilanne ja asennusohjeita on päivitetty vastaamaan tämänhetkisiä suosituksia. Yhtiön toimintaohjeet sisältävät nykyisellään tarkat ohjeistukset mm. asentajien hygieniasta ja turvavälien pitämisestä.

Koronaturvallinen asennustoiminta käytännössä

Tiedotamme tulostamme aina hyvissä ajoin etukäteen. Tiedotteissa on lyhyt ohjeistus asukkaille, miten voi minimoida koronatartuntojen riskit ikkuna- ja oviremonttien aikana.

Asentajillamme on asianmukaiset suojavarusteet ja noudatamme viranomaisohjeita tartuntojen ehkäisemiseksi. Pidämme riittävän turvavälin, emmekä kosketa tarpeettomasti asuntojen pintoja. Asentajamme käyttävät kasvomaskeja ja huolehtivat käsihygieniasta.

Toivomme, että asiakkaat käyttävät maskeja ja huolehtivat osaltaan riittävän turvavälin pitämisestä asentajiemme työskennellessä asunnoissa. Sääolosuhteiden salliessa on hyvä hyödyntää mahdollisuus ulkoiluun asentajien työskentelyn aikana. Pyydämme ilmoittamaan etukäteen, mikäli huoneistoon ei voi tulla esimerkiksi karanteerin tai mahdollisen sairauden takia.

Näiden toimenpiteiden tarkoituksena on ehkäistä koronaviruksen leviäminen sekä suojella työntekijöiden ja rakennuksessa asuvien terveyttä. Emme voi velvoittaa asiakkaita kertomaan omasta terveydestään, mutta olisi erittäin tärkeää, että mahdollisesta sairastumisesta tai karanteenista kerrotaan oma-aloitteisesti, jotta voimme palata ikkuna- tai oviasennuksien osalta asuntoon myöhemmin, kun se on turvallista.

Siisteys, terveys ja vastuullisuus

Lammin Ikkunan koronaturvallista asennustoimintaa ohjaavat kolme termiä: siisteys, terveys ja vastuullisuus. Panostamme sekä asentajien että huoneistojen siisteyteen remonttien yhteydessä. Varmistamme omalla toiminnallamme asukkaiden ja oman henkilöstön terveyden. Toimimme vastuullisesti projektien alusta loppuun saakka.

Haluamme korostaa, että ikkuna- tai oviremontti on turvallista toteuttaa yhteistyössä Lammin Ikkuna Oy:n kanssa. Lisäksi kaikki projekteihin liittyvät neuvottelut voidaan hoitaa etäyhteyksien kautta meidän isännöimänä. Näin esimerkiksi taloyhtiön edustajien ei tarvitse hankkia etäkokousohjelmien maksullisia käyttöoikeuksia itselleen.

Lisätietoa:

Henri Hilander, tekninen johtaja, henri.hilander@lammin.fi

Lammin Ikkuna Oy – se suomalainen ikkuna- ja ovivalmistaja

Lue lisää antibakteerisista ikkunoista ja ovista.

Lammin_Ikkuna_Oy_koronaturvallinen_asennustoiminta