Hae sivustolta:

Kokemusta, näkemystä ja näyttöjä

Lammin ikkunatehdas on perustettu jo vuonna 1969 – tuolloin yritys toimi vielä nimellä Lahden Ikkuna Oy. Metsäliiton Teollisuus omisti tehtaan vuosina 1980-1998 ja se keskitti vuonna 1950 Vääksyssä alkaneen ikkunatuotantonsa Lammille 1993.

Yrityksen nykyinen nimi Lammin Ikkuna Oy ja henkilöomistus ovat vuodelta 1998.

Vuonna 2007 valmistus sai uusia lisäresursseja ja sen tilat tuplaantuivat 15.000 neliömetriin, kun sisaryritys Virepuu Oy perustettiin Kangasniemelle ja hankittiin perinteikkäältä ovitehtaalta vapautuneet toimitilat.

Suuren metsäjätin vahvuutena on monipuolinen tietämys ja osaaminen raakapuusta nykyaikaisiksi puusepäntuotteiksi. Lammin tuotteiden jalostusketjussa näkyy tuo aiemman historian perintö oman aihionvalmistustehtaan laadutetuissa profiileissa, joista on vaivatonta valmistaa asiakkaille korkealaatuisia Lammin ikkunoita ja ovia.

asentajat  tuovat ikkunan

Tänä päivänä Lammin ikkunat ja ovet on ammattitaitoinen, palveleva, pienten ja suurten kohteiden kokonaisratkaisujen toimittaja. Asiakastuntemuksemme, henkilökohtainen toimintatapamme ja tinkimätön sitoutumisemme hoitaa jokainen ikkuna- ja ovitoimitus parhaalla mahdollisella tavalla ovat menestyksemme peruspilareita myös tulevaisuudessa.


Lammin ikkunat ja ovet
OSAAMISEN JUURET JA PERINTEET

Lammin ikkunatehdas perustettu alunperin vuonna 1969 nykyiselle paikalleen Lammille.

Lammin ikkunatehdas

Sisaryritys Virepuu Oy perustettu Kangasniemelle vuonna 2007

Kangasniemen ovi- ja aihiotehdas

Puujalostetehdas ikkuna- ja oviaihioiden tuotantoon Lammille vuonna 2002, toimii nyt Kangasniemen ovitehtaan yhteydessä

Yhteisliikevaihto vuonna 2009 noin 15 miljoonaa euroa

Palveluksessa noin 100 henkilöä

Yrityksen tuotteilla laatusertifikaatit kotimarkkinoille ja vientiin

Motivan järjestämän remontti-ikkunakilpailun voitto vuonna 1996

Innosuomi 2008 voittaja Kanta-Hämeessä Watti Eko matalaenergiaikkunan innovaatiolla

Pääasiallinen markkina-alue Suomi, vientiä pohjoisten olosuhteiden alueille

Lammin Ikkuna Oy, PL 100, 16901 LAMMI | Paarmamäentie 2, 16900 LAMMI | puh. 010 8411 700, fax (03) 633 2737 | myynti@lammin.fi
verkkovaraani, 2008